Vuosi 2009, osa 2 – Möljän siltahanke

Mahdollisen lukijan kannalta nämä vuoden 2009 asiat tulevat osissaan käänteisessä järjestyksessä, mutta se on pakko nyt kestää. Huomautan tässä kuten kaikissa muissakin asioissa, että mielipiteeni ja näkemykseni eivät ole absoluuttisia totuuksia maailmanjärjestyksestä. Jos olet samaa mieltä tai erimieltä tai muuten vain mieltä asiasta, jätäthän kommentin.

Otan asioista ensimmäisenä käsittelyyn vuoden 2009 asioista Toppilansalmen nk. Möljän siltahankkeen. Tätä hanketta on vastustettu mm. sillä verukkeella, että se pilaisi oulun merellisyyttä. Minulle ei missään vaiheessa kukaan ole kertonut minkä merellisen yhteyden tämä ko. silta katkaisee.  Sillan tulevan sijainnin voi käydä katsomassa tästä linkistä. Kuvasta voi helposti nähdä kuinka lyhyt pätkä Toppilansalmea jää sillan vuoksi saavuttamattomiin suuremmilta veneiltä. Pienet veneethän toki pääsevät sillan ali.  Ainoa varsinaisesti merellisyyteen liittyvä asia sillan takana on Oulun väyläasema, jonka siirtymisestä uuteen paikkaan oli jo päätöstä tehtäessä sopimukset valmiina. Myöskin avattava silta olisi ollut ylimääräinen rahanmeno mitättömän pienen liikenteen takia, varsinkin kun nykyiseenkään investointiin ei meinaa rahoja löytyä.

Silta palvelee merkittävästi Toppilansaaren asuntoaluetta, jossa vielä tänäkin päivänä on puutteelliset palvelut mm. kauppojen ja koulujen suhteen. Nämä palvelut joko ovat tai rakentuvat tulevaisuudessa salmen toiselle puolelle. Mikäli siltaa ei ole, joudutaan salmi kiertämään melkeinpä Tuiran kautta. Tätähän ei perinteisesti omakotitalossa asuva ihminen tee muulla kuin henkilöautolla. On lisäksi huomattava että toppilansaaren joukkoliikennetilannekaan ei ole millään tavalla kunnossa.

Sitten vielä lopuksi lyhyesti Tall Ships racesta, joka on tullut esiin tämän hankkeen yhteydessä: kaikki tapahtuman tarvitsemat venepaikat oli kaavailtu sillan merenpuoleiselle osiolle. Lisäksi tapahtuman järjestelyt olisivat vaatineet jonkinlaisen sillan rakentamista.