Vuosi 2009, osa 4 – Pikisaaren asemakaava

Tämä vuoden 2009 poiminta liittyy enemmänkin siihen, että kansalaisten huomautukset otetaan huomioon myös asemakaavoja valmisteltaessa. Ja vaikka asemakaavaa valmistellut viranhaltija ei pitäisikään huomautusta merkittävänä tai aiheellisena, kaikki asemakaavasta jätetyt mielipiteet tulevat lautakunnan esityslistalle päättäjien nähtäville. Näin ne ovat muodostamassa lopullista lautakunnan päätöstä. Virkakoneisto tuntuu olevan luovimmillaan silloin kun sen eteen tulee aloite/mielipide/muistutus, joka ei ole sen linjausten mukainen. Niin, tai eihän virkakoneisto linjaa, poliitikot linjaavat. Silti tuolla koneella on jokin (teko)äly ja vahva pyrkimys omiin suuntiin. No mutta asiaan…

Laitoimme keväällä 2009 Pikisaaren uuden rakennusalueen asemakaavan julkisesti nähtäville ja esitin sitten toivomuksen Oulun vihreille nuorille (jonka puheenjohtaja silloin olin, heh), että tekisivät muistutuksen asemakaavaehdotukseen. Muistutuksessa toivottiin asemakaavaan rakennusaluetta, johon ei määrätä laisinkaan autopaikkoja koska Pikisaari on muutenkin ahdas, eikä kaupungin keskustassa tarvita omaa autoa. Ehdotuksessa kaikkien rakennuspaikkojen autopaikkamääräys oli muistaakseni 1,3ap/asunto.

Nähtävilläolon jälkeen saimme asemakaavan taas lautakunnan käsittelyyn. Eihän autotonta korttelia Pikisaareen tietenkään saatu, mutta tämän huomautuksen johdosta autopaikkamääräystä oli pudotettu 0,3:lla! Wuuhuu.. pientähän se tietenkin on, mutta sillä oli vaikutusta, kun joku huomautti asiasta. Vastaavanlaisila huomautuksilla voidaan jatkossakin saada vähennettyä älyttömiä autopeltoja asuntojen lähistöiltä. Uusilla asuntoalueilla suuntaus tosin on maanalaiseen pysäköintiin, joka jättää maanpäällisen tilan oikealle elämälle. Kaikista asemakaavojen nähtävilläoloista ilmoitetaan mm. kalevassa. Näihin jätetyt huomautukset ovat tärkeä kansalaisvaikuttamisen muoto, jota voisi enemmän korostaa esimerkiksi koulujen yhteiskuntaopissa.