Minulle tuli ilmoitus, että Vegaaniliitto kerää listaa eduskuntavaalien vegaaniehdokkaista. Vaikka kovasti olisin tällekin listalle halunnut mukaan, en rehellisyyden nimissä voi sanoa olevani vegaani, en sinne päinkään. Määrittelisin itseni ehkä joksikin ilmastoystävällisyyteen pyrkiväksi lihattomaksi sekasyöjäksi. Kalaa syön jokseenkin usein ja katkaravut pitsassa, eli Oululaisittain känkyssä, ovat suuri paheeni, josta lupaankin hankkiutua eroon tästä päivästä eteenpäin. Tiedän, kala ei ole kasvis, mutta lapsesta asti innokkaasti kalastaneena, en osaa pitää sitä ihan lihanakaan. Pois täytyy kuitenkin lukea esimerkiksi tehokasvatetut kalat kuten norjalainen lohi ja riistokalastetut tonnikalat, joita yritän vältellä parhaani mukaan.
Lihattomuus on minulle siis ensisijaisesti ympäristö- ja ilmastopoliittinen valinta. Yllä linkittämiltä vegaaniliiton sivuilta löytyy hyvä lista syistä miksi lihantuotanto aiheuttaa ympäristöongelmia. Tärkeimpänä syynä näkisin sen, että suuri osa maailman viljelykelpoisesta maa-alasta on laidunmaana ja rehuntuotannossa. Ilmastopolitiikan rinnalla koko ajan merkittävämpänä perusteena tulevat eläinten oikeudet lajityypilliseen käyttäytymiseen. Mitä enemmän ottaa asioista selvää ja seuraa ihmisen toimintaa, vahvistuu ajatus siitä, että ihmisellä ei ole mitään oikeutta riistää eläinkuntaa näin julmalla tavalla ainoastaan oman “nautinnon” takia, etenkin kun vähintäänkin yhtä hyviä vaihtoehtoja on olemassa.
Hyvistä vaihtoehdoista puheen ollen: Mikäli joku väittää, että kasvisruoka ei ole hyvää eikä täyttävää, voin tarjota kolmelle ensimmäisenä ilmoittautuneelle itse tekemääni vegaanista lasagnea.