Eduskuntavaalikampanja etenee. Välillä asiat rullaavat aivan kuin itsestään, toisinaan niitä pitää laittaa liikkeelle vaikka väkisin. Tähän kun vielä yhdistää kahdeksan tunnin työpäivät, meinaa päivästä loppua tunnit kesken. Oikeastaan työpäivät ovat keskimäärin tätä pidempiä, koska yritän kompensoida koulupaneeleihin päivällä kuluttamaani työaikaa. Koulupaneeleita onkin ollut jo Kempeleen lukiolla ja Rantsilan Cananderin koululla.

Merkkihommissa: Juha, Salla, Riikka ja Anni
Etenkin jälkimmäisessä koin, että esiintyminen ja puhuminen alkaa sujumaan luonnollisesti alun orientoitumisen jälkeen. Olin myös pari viikkoa sitten (11. ja 12.2.) juontamassa Kajaanissa Punkkua ja politiikkaa -illan paneeliosuuden. Vaihteeksi tilanne oli päälaellaan kun ehdokas pääsi kuulustelemaan toisia ehdokkaita. Puheenjohtamisessa yllättävän haastavaksi osoittautui omien kommenttien pitäminen minimissä.
Kajaanissa kampanjoimme myös Helmimarkkinoilla kovassa pakkasessa Jussi Aution ja Marika Kemppaisen kanssa. Kainuun ihmiset ovat luonteeltaan niin mukavia, että siellä tulee juttuun eri tavalla kuin Oulussa. Tämä voi johtua osaltaan siitä, että Oulussa poliittista propagandaa saa vastaan herkemmin. Voi tässä olla myös ihan yleisempi luonteenpiirrekysymyskin, mene ja tiedä. Ulkokampanjointia on leimannut tähän mennessä kovat pakkaset. Oulun vaalipiirin Vihreiden kampanjareissulla Puolangalla 15.1. pakkasta oli lähemmäs -30 ja Kajaanissakin -20 astetta. Positiivisesti voi ajatella, että varinaisen katukampanjointikauden alkaessa maaliskuun lopussa kestääkin sitten sään kuin sään.
Paneeleita on tulossa kovasti lisää. Lukiopaneeleissa on vähän ikävä puoli se näin keväällä, että varsinaisesti äänestysikäiset abiturientit jäivät kouluista pois viimeviikolla. Toisaalta minulle vähintäänkin yhtä tärkeää on mennä näyttämään kouluihin, että politiikka on myös ja erityis
esti nuorten asia. Tiivis vaalikiertue alkaa viikonloppujen osalta myös nyt. Tarkemmat päivät pitäisi tulla tämän sivun kalenteriin, mutta luvassa ovat helmi-maaliskuun ainakin seuraavat paikat:Ylivieska, Raahe, Siikajoki, Vihanti, Suomussalmi, Taivalkoski, Kuusamo, Haukipudas, Ylivieska re-visited ja Kalajoki.
Olen myös ehtinyt nauhoittamaan Chromatic Darkin uuden äänitteen rummut, josta toimintakuva myös ohessa. Lisäksi olemme mm. talkoilleet rintanappeja ison läjän. Kaikissa kampanjaan liittyvissä talkoissa on muuten aina tarjolla syötävää ja juotavaa, joten niihinhän kannattaa ehdottomasti ilmoittautua vapaaehtoiseksi!