Lättähattuliikenne säilytettävä, miten?

Disclaimer: Muistutan tässä ensin, että nämä kirjoitukset eivät ole sellaisenaan julkaisukelpoisia missään muualla, koska ovat blogitekstiä ja sisältävät a) kirjoitusvirheitä ja b) asiavirheitä, joita korjaan tarvittaessa myöhemmin tänne. Kirjoituksiani saa vapaasti lainata, kunhan linkität lainauksesi aina tähän alkuperäiseen sivustoon.

Se mitä kirjoitin edellisessä kirjoituksessani Hietasaari-Vihreäsaari raiteiden purkamisen viivyttämisestä on aivan relevanttia ja oikeaa perustelua sille päätökselle, joka tehtiin. En normaalisti lähtisi kommentoimaan asiaa enempää, mutta tämä on ollut minulle sen verran kiinnostava kysymys, että haluan sitä vielä pohtia. Kiinnostava kysymys siksi, että olen ollut jokaisessa tähän ratapätkään liittyvässä asiassa äänessä lautakunnassa, kun niitä on viimeisen puolentoistavuoden aikana tullut. Siinä mielessä tämä on selittelyä, että yhtään muutettua päätösesitystäni asiasta ei lautakunnan pöytäkirjoista löydy. Tämä johtuu siitä logiikasta jota käytän päätöksenteossa ja sitä juuri koitin avata edellisessä kirjoituksessa aiheesta.

Nyt on kuitenkin herännyt laajaa tahtoa etenkin lähttähattuliikenteen säilyttämiseksi Hietasaareen. Koska ajatus on haasteellisesta toteutuksestaan huolimatta oikein kannatettava, koitan tässä vähän vielä avata sitä mitä liikenteen säilyttäminen käytännössä vaatisi. Ensimmäinen mahdollisuus olisi vedota Liikennevirastoon (toivottavasti nämä firmat tällä kertaa menee oikein), että siellä peruttaisiin heidän hallinnoiman ratapätkän purkamispäätös (tai voisiko tämän pätkän myydä kaupungille?). Tämä ei kuitenkaan vielä riitä. Seuraavana vaiheena olisi lähteä vasta valtuustossa hyväksytyn Toppilansalmen asemakaavan muuttamiseen. Tämä jo siitä syystä että tätä liikenneviraston hallinnoimaa ratapätkää ei ole siinä. Eihän uusissa asemakaavoissa ole muutenkaan Hietasaaren ratapätkiä. Toisaalta meillä on toteutumattomia asemakaavoja olemassa vrt. Vänmanninsaaren tornitalokaava.

Lisähaasteen kuvioon tuo myös se että kaupunginhallitus on varannut yo. voimassa olevan asemakaavan mukaan purettavaksi kaavaillun radan ylittävän sillan maantierampin alla olevan maa-alueen CorGroupille palvelutalon rakentamista varten. Sillan purkamisen jälkeen pieni tasoristeys Koskelantiellä ei ehkä olisi isoin ongelma. Tässä muutamia seikkoja joita olisi syytä miettiä. Suurin haaste tässä on että lättähattuliikenteen säilyttäminen Hietasaareen vaatii asemakaavamuutoksen ja sille hyvät suunnitelmat. Hakemuksesta tulisi käydä ilmi tarvittavat muutokset voimassa olevaan asemakaavaan sekä rahoitussuunnitelma ja suunnittelija. Mikäli aikaa ja energiaa on, näitä asioita on syytä miettiä ja miettiä porukalla mitä vielä voi tehdä. Jatkan mielelläni  keskustelua ja kiitän ihmisä aktiivisuudesta asiassa.

Vihreäsaari-Hietasaari radan purkaminen

Tekninen lautakunta käsitteli eilen valtuustoaloitetta, jossa pyydettiin viivyttämään Vihreäsaaren radan purkamista. Myös Kaleva kirjoitti pitkän jutun aiheesta. Tärkein kysymys mielestäni on: Miksi vasta nyt? Raiteet kasvaa horsmaa ja ne on päästetty niin huonoon kuntoon, että niille ei ole voinut antaa lupaa minkäänlaiseen liikennöintiin. Tämän lisäksi kaupunginvaltuusto on hyväksynyt kaksi asemakaavaa (Toppilansaari ja Toppilansalmi), joissa Hietasaaren raiteita ei ole. Pohjoissuomen rautatieharrastajilla ja Hietasaaren yrittäjillä on ollut vuosikaudet aikaa esittää mahdolliset suunnitelmat ja rahoitus radan kunnostamiseksi. Hyviä muistutuksia mm. asemakaavoihin on kyllä jätetty, mutta se ei valitettavasti poista sitä tosisasiaa, että ainakaan kaupungilla ei ole varaa ylläpitää ko. rataosuutta. Itse asiassa käsitelty valtuustoaloitekin vain toivoi aikaa, ei esittänyt korjaus- ja rahoitusehdotuksia. Aloitteen vastauksessa todetaan, että raiteiden mahdollinen kunnostaminen vaatisi rahaa luokkaa miljoona euroa kilometriltä. Raiteiden säilyttäminen niiden pelkän olemassaolon vuoksi ei tuo mitään lisäarvoa millekkään.

Tämän alun vuodatuksen jälkeen täytyy todeta, että olen jokseenkin turhautunut. Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, olen miettinyt paljon Oulun raideliikenneasioita ja minusta on äärimmäisen valitettavaa että joudumme luopumaan mm. Hietasaaren radasta. Tämän lisäksi Porhan lättähattuliikennöinti on ollut mahtava juttu ja olisi hienoa, että sille löydettäisiin paremmat olosuhteet jostakin hienommasta ja toimivammasta paikasta. Ei Oulusta onneksi tämänkään päätöksen jälkeen raide lopu.

Palataanpa vielä eiliseen päätökseen, jossa siis ei päätetty radan purkamisesta, vaan ainoastaan vastauksesta valtuustoaloitteeseen purkamisen viivyttämisestä. Yllä olevien syiden vuoksi en olisi vielä lähtenyt antamaan kielteistä vastausta aloitteseen. Kaupunki hallinnoi rataa vain Hietasaaren sillasta (se pienois-rautasilta Toppilansalmen yli) eteenpäin kohti Vihreäsaarta, mutta EI sitä osaa, joka menee mm. Koskelantien sillan alta ja yhdistää Hietasaaren radan Rovaniemeä kohti menevään päärataan. Asia joka olisi ehdottomasti pitänyt mainita mm. Kalevan jutussa on, että Liikennevirasto on jo päättänyt purkaa tämän osan radasta. Kaupungin hallinnoima osuus Hietasaaressa jää tämän jälkeen täysin ilman yhteyttä muihin raiteisiin eikä sille osuudelle saada kuljetettua millään järkevällä tavalla mitään resinaa suurempaa. Tämä on lopullinen syy johon perustan päätökseni siitä, että teknisen keskuksen laatima vastaus valtuustoaloitteeseen oli aiheellinen ja olen sen kannalla. Tässä asiassa oltiin jo kaikesta hyvästä tahdosta huolimatta auttamattomasti myöhässä. Toivoisinkin uudenlaisia avauksia ja ideoita esim. Porhalta ja paikallisilta yrittäjiltä siitä, minkälaisia uusia raideratkaisuja Oulussa voitaisiin ottaa käyttöön tulevaisuudessa vaikkapa juuri Hietasaaren suuntaan.