Onko nyt kaikki sanottu ja tehty?

Tällä kertaa soi päässä Sentenced – Crumbling down: “It’s all over, said and done, haven’t you heard?” Asiahan ei ole näin, mutta kampanjoinnin osalta kyllä. Perjantaina olin reilusti yli kymmenen tuntia Rotuaarilla, minkä jälkeen tosiaan tuntui, että on ollut ulkona sateessa. Kahviakin tuli juotua monta kertaa terveelliset määrät, mutta sain kuulla, että ainakin joku äänestää minua, joten se aika ei mennyt hukkaan :) Tämä lauantai-päivä meni jaellessa vaalilehteä viimeisille ViherVakattomille – Oulun Vihreydestä pimennossa olleille alueille. Varsinainen äänestyspäivä menee Kuivasjärven vaalilautakunnan varapuheenjohtajana. Toivottavasti sieltä vielä jotenkin ehtii vaalivalvojaisiinkin..

Täytyy tässä vaiheessa kiittää kaikkia vihreitä ehdokkaita ja työntekijöitä, joiden kanssa olen saanut viettää aikaa vaalikopilla. Kiitoksen ansaitsevat myös muiden puolueiden ehdokkaat, joiden kanssa on ollut hauska jutella. Erityiskiitos demareille tofu-nakeista.

Palatakseni vielä otsikkoon, vastaus kysysymkseen on: Ei, tästähän se kaikki vasta alkaa.

Mitä minä todella sanoin?

Tämänaamuisen Kalevan juttu oli minun ensimmäinen kosketus siihen, että lehdistö voi vähän muuttaa sanomaa. No ei tässä isoa ongelmaa ollut mutta mielestäni sanomastani oli jätetty oleellinen pois. Viittaan tässä nyt siis Kalevan (23.10.) uutiseen eilisestä kaupungin nuorisoasiainkeskuksen vaalipaneelista. Niin, mitä minä sitten sanoin? Muistaakseni se meni näin: “Kalevassa oli haastateltu kaupunkilaisia siitä, pitäisikö ouluun rakentaa kallioparkki. Eräs vastaaja sanoi että kyllä, keskustaan pitää saada lisää tilaa autoille. Tähän ensimmäinen ajatukseni oli, että ajaisi jumalauta sen autonsa vaikka Oulujokkeen. Se ei ole mikään kansalaisoikeus, että jokainen yksin istuu siinä autossaan ja ajelee keskustaan tuhlaamaan meidän yhteistä vapaata kaupunkitilaa.”

Tämän aamun minulla nyt on soinut sitten YUP:n sanat päässäni: “Sillä se mitä minä todella sanoin, se mitä tahdoin sanoa, oli: Rakastaisitte toisianne, pitäisitte hyvää aikaa kaiken aikaa..”

Ainiin, oli minun vaalirahoitussivuni mainittu radiossa. Kiva kun kelpaa :)

23/10/2008 | Posted in: Blogi | Comments Closed

Menneitä ja tulevaa – enää vajaa viikko vallankumoukseen!

Huh.. Olipas edellinen viikko kiireinen. Sen lisäksi, että olin lähes joka päivä jonkun tunnin Rotuaarilla, oli kaikkina päivinä ainakin jotain muutakin: maanantaina mielenosoitusta, tiistaina kokousta, keskiviikkona ylioppilaskunnan vaalipaneeli, torstaina kokousta, perjantaina punkkua ja politiikkaa Miloussa, lauantaina vaalibileet ja sunnuntaina vielä ViherVakan jakelua Heinäpäähän. Välillä meinasi tulla jo rajat vastaan, mutta kyllähän tuosta selvisi. Tämä viikko on onneksi jo hieman rauhallisempi, mutta koitan viettää sitten mahdollisimman paljon aikaa Rotuaarilla.

Ehdin olla jo vähän harmissaan, kun luulin että OYY:n vaalipaneeli olisi viimeinen, koska jokainen paneelin on mennyt edellistä paremmin. No, tietenkin minä sain itseni sitten tungettua vielä yhteen paneeliin, eli keskiviikkona olisi kaupungin nuorisoasiainkeskuksen paneeli kirjastolla. Toivottavasti kysymykset on vähän järkevämpia kuin kaupungin nuorten vaalikoneessa, jonka vastauksia siellä kuulema käytetään hyväksi.

Kävinpä myös äänestämässä ennakkoon, koska olen vaalipäivänä töissä vaalilautakunnassa koko päivän. Ettepä arvaa ketä äänestin! Eiku niin, vaalisalaisuus…

20/10/2008 | Posted in: Blogi | Comments Closed

Vaalipaneeli 7.10.

Olin Miia Hirsikankaan kanssa vihreiden edustajana sosiaali- ja terveysturvayhdistyksen paneelissa tiistaina. Olin ehkä hieman pihalla alkuun asioista, koska minulla ei ole liiemmin kokomeusta omaishoidosta, joka oli vahvasti esillä ko. paneelissa. Opin kuitenkin todella paljon paneelin aikana, mm. sen, että Oulu satsaa kolmanneksen vähemmän mielenterveyspalveluihin kuin muut suuret kaupungit. Tätä mallia sitten käydään opettamassa muissa kaupungeissa – ei näin. Olin vähän sillä linjalla, että koska minä en tiedä riittävästi asioista, miten virkamieskään tietäisi mitä ovat omaishoidon ongelmat ellei sitä niille taota päähän. Itse tosin haluan tehdä jotakin, virkamiehet eivät istu paneeleissa vastaamassa kysymyksiin: “miksi lapseni ei saa hoitoa?”. Tässä oltiin kovin samalla linjalla. Kirjoitin papereihin: “Jos näin yksimielinen tahto on, miksi mitään ei tapahdu?”.

09/10/2008 | Posted in: Blogi | Comments Closed

Vaalipaneeli 1.10.

Huhhuh.. Onpa ollut kiirettä tämä lokakuun alun viikko. Kaiken lisäksi jouduin viemään vielä pyöränkin huoltoon kesken viikon. Ankea tilanne, etenkin silloin kun sitä eniten tarvitsisi. Pyörät on näemmä menneet samaan suuntaan kuin autot, että jos joku osa kosahtaa sitä ei voi itse korjata ilman erikoisvermeitä. Tämä tiedoksi niille jotka suunnittelevat hydraulisia levyjarruja pyöräänsä. Siitä kun sössii nesteet niin ilmaaminen maksaa sen 35 euroa..

1.10. oli elämäni ensimmäinen vaalipaneeli Kastellin lukiossa. Olin ihan positiivisesti yllättynyt, että kyllähän sitä juttua tulee kun kysytään. Kieltämättä alkuun tärisi kädet aika kovasti, mutta kyllä se siitä sitten kun vauhtiin pääsi. Oppilaskunta oli tehnyt hyvää työtä ja yleisökysymykset herättivät kovastikin keskustelua, kun käytiin läpi kouluammuskelut, ydinvoima ja kallioparkki. Panelisteja oli valitettavasti minun lisäkseni vain vasemmistolta ja Keskustalta, mutta saipahan olla enemmän äänessä – sehän nuiden tarkoitus onkin. Toivottavasti lukiolaiset innostuvat äänestämään, ainakin kovasti me niitä siihen patistettiin.

04/10/2008 | Posted in: Blogi | Comments Closed